Kyläkouluasiaa

Eilisen valtuuston kokouksen päätteeksi jätin laatimani kyläkouluihin liittyvän valtuustoaloitteen, jonka allekirjoittivat keskustalaiset ja perussuomalaiset valtuutetut. Jälkikäteen kuulin, että laajempaakin kannatusta olisin saanut, jos olisin hoksannut kysellä ;)

Valtuustoaloite

Janakkalassa on laaja monenlaisten yksiköiden muodostama kouluverkko. Haja-asutusalueilla kyläkoulut ovat erityisen merkittävässä asemassa, sillä ne ovat usein ainoa kunnan tarjoama lähipalvelu.

Kyläkouluissa tehdään tärkeää työtä, vaikka yksiköt ovat pienempiä kuin taajamien isommissa kouluissa. Työrauha on kuitenkin suhteellista, koska jo usean vuosikymmenen ajan pienillä kouluilla on ollut jatkuva lopettamisuhka päällään. Tällä hetkellä voimassaoleva päätös löytyy palvelustrategiasta vuodelta 2006. Sen mukaan koulun toiminta loppuu seuraavan lukukauden alusta siitä, kun oppilasmäärä putoaa alle 20 oppilaan. Tämä valtuuston aikaisempi päätös ei mitenkään huomioi sitä, miten oppilasmäärä mahdollisesti kehittyy jatkossa.

Tällä hetkellä yhden kyläkoulumme tulevaisuus on oppilasmäärän vähenemisen takia vaakalaudalla. Löyttymäen koulu on hyväkuntoinen hiljattain remontoitu koulu kaukana taajamistamme. Kyläläiset ovat ponnistelleet saadakseen kylään lisää asukkaita ja saaneetkin uusia oppilaita kouluun. Oppilasmäärä on kuitenkin laskemassa kriittisen rajan alapuolelle. Jos kylässä ei olisi koulua, pienten oppilaiden koulumatkat venyisivät kestämättömän pitkiksi. Pahimmassa tapauksessa reilusti yli 30 kilometrin yhdensuuntainen koulumatka päivittäin olisi hyvin raskasta 7-12 –vuotiaille alakoululaisille.

Esitämme, että

1) koulujen minimioppilasmäärää sovelletaan siten, että päätöksessä annetaan eri osapuolille lisää aikaa toimenpiteisiin tilanteessa, jossa koulun oppilasmäärä näyttäisi laskevan alle minimirajan.

2) Janakkalan haja-asutusalueiden kylien ja kyläkoulujen merkitys tunnustetaan käytännössä ja huomioidaan pitkän tähtäimen suunnittelussa. Kunta tukee kyläläisten ponnisteluja oppilasmäärän kasvattamiseksi.

3) perusopetuksen osalta aletaan tehdä yhteistyötä yli kuntarajojen, jotta lähellä kunnan rajoja voitaisiin puolin ja toisin käydä lähikoulussa kotikunnasta riippumatta.

4) ryhdytään välittömästi toimenpiteisiin, joilla voidaan varmistaa Löyttymäen koulun säilyttäminen toiminnassa jatkossa. Mahdollisia toimenpiteitä voivat olla oppilaaksi¬ottoalueiden tarkastelu; vuokra-asuntojen rakennuttaminen, jotta maaseudulle asumisen alkuun pääseminen olisi helpompaa; koulumatkojen tukeminen, kun kyseessä on kriittisen oppilasmäärän rajalla olevaan kouluun toiselta oppilaaksiottoalueelta tuleminen, mukaanlukien naapurikunnan puolelta tullen.

Janakkalassa 15.11.2010

Keskustan valtuustoryhmä
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

One response to “Kyläkouluasiaa

  1. Paluuviite: Kaikenlaisista kouluista | Kummallisia kiemuroita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s