Noin vuosi sitten Janakkalan seurakunta järjesti Laurin lapaset -kilpailun. Minäkin innostuin osallistumaan siihen, vaikka neulomiseni on varsin satunnaista. Omat lapaseni eivät menestyneet kilpailussa, vaikka ne ovatkin mielestäni tietysti aivan loistavan monipuoliset ;) kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kilpailussa menestyiden töiden ohjeet piti tulla srk:n nettisivuille, mutta minä en niitä ainakaan sieltä löydä. Ystäväni Seija sai kunniamaininnan kauniilla lapasillaan, joiden ohjetta on jo kyselty myös. Seija kirjoi lapasiinsa Janakkalan kansallispuvun taskusta tutun kuvion. Seijan ja minun lapasia yhdistää yksi asia: ne on huovutettu neulomisen jälkeen. Palkintoraati piti huovuttamista lapasien tekoa vaikeuttavana tekniikkana mutta itse olen siitä eri mieltä. Väitän, että pesukonehuovutus on yksinkertaista ja hauskaa jo ensimmäisellä kokeilukerralla.
Julkaisen omien lapasteni ohjeen(ohjeet) tässä. Osallistuin kilpailun kolmesta sarjasta kahteen Arki-Lauri ja Pikku-Lauri -lapasillani. Aikomus oli tehdä myös Pyhä-Lauri -sarjaan lapaset mutta enhän minä niin monia ehtinyt helmikuussa saada valmiiksi… Niinpä tein nyt joulukuussa loppuun nekin aloitetut lapaset, valokuvasin ja viimeistelin ohjeet. (En ole mikään ohjeiden kirjoittaja mutta Huopasohjeita mukaellen onnistuin toivottavasti jotenkin.)
Suunnittelemani mallin on tarkoitus olla helppo ja helposti muunneltava. Värejä vaihtelemalla saa eri näköisiä ja eri makuun sopivia lapasia. Pyhä-Lauria voisi kutsua tässä myös Suru-Lauriksi, koska siitä tuli niin mustavalkoinen malli. Paastonaikaan sopisi violetista huopasesta tehty Paasto-Lauri. Kaikkiin lapasiin voi huovuttaa lisäkoristeita neulahuovutustekniilla, esim. ristin, kyyhkysen, Laurin kirkon kellotapulin tornin (tällöin kannattaa lapasen kärki tehdä hiukan terävämmäksi kuten esimerkkini Pikku-Laurissa).
Tein nämä lapaset Novitan Huopasesta, koska sitä löytyy helposti suunnilleen joka marketista. Varmasti ohjetta voi soveltaa muillekin huopuville langoille. Monet muut langat huopuvat tasaisemmin, mutta tähän mielestäni sopii Huopasen röpöliäisyys valmiissa huovutetussa neuleessa.
Pikku-Lauri
Koko: lapsi
Tarvikkeet: keltainen Huopanen n. 100 g, oranssi Huopanen vähän, ruskeaa huovutusvillaa vähän, ruskeaa ohuempaa villalankaa vähän, sukkapuikot koko 8 tai käsialan mukaan
Luo 36 s oranssilla ja jaa silmukat 4:lle puikolle.
Neulo 1 krs oik, 2 nurjaa ja sen jälkeen oikeaa 3 krs.
Aloita kuvio eli neulo sileää neuletta 3 s oranssilla, 3 s keltaisella aina vuorotellen koko lapasen leveydeltä.
Jatka kuviota 5 krs:n ajan.
Tämän jälkeen jatketaan sileää neuletta keltaisella, kunnes työn korkeus on 16 cm.
Merkitään peukalon paikka merkkilangalla kuten naisen koossa, mutta peukalon koko 7 s.
Jatka kunnes korkeus peukalomerkistä on 18 cm (tai enemmän lapsen käden koosta riippuen).
Kavennukset: 1. puikon alussa ylivetokavennus, 2. puikon lopussa 2 o yht., 3. puikon alussa ylivetokavennus, 4. puikon lopussa 2 o yht. Jatka kaventamista samalla tavalla joka kierroksella, kunnes jäljellä on 2 s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.
Neulo toinen lapanen peilikuvaksi (peukalonpaikka viimeisellä puikolla, kun se oli ensimmäisessä lapasessa ensimmäisellä puikolla).
Peukalot: poimi puikoille silmukat merkkilangalta ja lisäksi sivuista: nyt 17 s.
Neulo kolmella puikolla, kunnes korkeus on 9 cm.
Kavenna jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen, kunnes jäljellä 5 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.
Ompele muutamalla pistolla tavallisella ompelulangalla muovipussit kiinni lapasten sisälle ja erityisesti peukalon sisälle, ettei se huovu kiinni. Huovuta pesukoneessa hienopesussa 30 asteessa esim. parin pyyhkeen kanssa, venytä pesun jälkeen muotoonsa. Jos lapaset eivät huovu kerralla tarpeeksi, voi kokeilla toisen pesun samaassa tai korkeammassa lämmössä (40 astetta).
Huovuttamisen jälkeen koristellaan lapanen: tehdään neulahuovuttaen tummasta huovutusvillasta ilveksen täpliä. Lopuksi villalangasta tehdään tupsut lapasen kärkiin, jotka on tässä mallissa venytelty tarkoituksella vähän teräviksi.
Arki-Lauri
Koko: nainen
Tarvikkeet: harmaa Huopanen n. 150 g, punainen Huopanen vähän, sukkapuikot koko 8 tai käsialan mukaan
Luo 40 s punaisella ja jaa silmukat 4:lle puikolle.
Neulo 1 krs oik, 2 nurjaa ja sen jälkeen oikeaa 3 krs.
Aloita kuvio eli neulo sileää neuletta 4 s pun, 4 s harmaa aina vuorotellen koko lapasen leveydeltä.
Jatka kuviota 6 krs:n ajan (mallilapasessa on 5 krs mutta tulisi varmasti parempi 6:lla).
Tämän jälkeen jatketaan sileää neuletta pelkällä harmaalla, kunnes työn korkeus on 19 cm.
Nyt tehdään peukalolle paikka, neulo puikon 1. silmukka harmaalla, sitten neulo erivärisellä merkkilangalla 8 s, tämän jälkeen siirrä silmukat takaisin neulottavalle puikolle ja neulo normaalisti harmaalla.
Jatka kunnes korkeus peukalomerkistä on 20 cm (puikon alareunaan).
Kavennukset: 1. puikon alussa ylivetokavennus (nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o, nosta neulomaton silmukka neulotun yli), 2. puikon lopussa 2 o yht., 3. puikon alussa ylivetokavennus, 4. puikon lopussa 2 o yht. Jatka kaventamista samalla tavalla joka kierroksella, kunnes jäljellä on 4 s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.
Neulo toinen lapanen peilikuvaksi (peukalonpaikka).
Peukalot: poimi puikoille silmukat merkkilangalta ja lisäksi kummastakin sivusta 1 silmukka, nyt yht. 19 s.
Neulo kolmella puikolla, kunnes peukalon korkeus on 11 cm. Kavenna jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen, kunnes jäljellä on 5 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.
Huovuta kuten edellä.
Pyhä-Lauri
Koko: mies
Tarvikkeet: musta Huopanen n. 200 g, valkoinen huopanen vähän, sukkapuikot koko 8 tai käsialan mukaan
Huom. Silmukkamäärä täytyy olla sellainen että siitä saa kuvion hyvin. Jos kuvion muurin yksi sakara on 4 s, silmukkamäärän täytyy olla jaollinen 8:lla, jos taas 3s -> 6:lla.
Luo 48 s valkoisella ja jaa silmukat 4:lle puikolle.
Neulo 1 krs oik, 2 nurjaa ja sen jälkeen oikeaa 4 krs.
Aloita kuvio eli neulo sileää neuletta 4 s valk, 4 s musta aina vuorotellen koko lapasen leveydeltä.
Jatka kuviota 6 krs:n ajan. Tämän jälkeen neulo mustalla, kunnes työn korkeus on 22 cm. Merkitse peukalon paikka 8 s levyiseksi, kuten edellisissä, ja jatka neulomista, kunnes korkeus peukalosta on 22 cm. Tee nyt kärkikavennukset kuten Arki-Laurissa.
Neulo toinen lapanen peilikuvaksi (peukalonpaikka viimeisellä puikolla, kun se oli ensimmäisessä lapasessa ensimmäisellä puikolla).
Peukalot: poimi puikoille silmukat merkkilangalta ja lisäksi kummastakin sivusta 1 silmukka, nyt yht. 19 s.
Neulo kolmella puikolla, kunnes peukalon korkeus on 11 cm. Kavenna jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen, kunnes jäljellä 5 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.
Huovuta kuten edellä.