Hämmensimme tänä iltana valtuustossa melkoisen isoa soppakattilaa. Esityslistalla viimeisenä oli Ruokapalveluselvitys, joka koskee kaikkia kunnan ateriasuoritteita, siis vajaata 3500 päivittäistä ateriaa. Selvitys oli tehty konsulttien ja virkamiesten muodostaman työryhmän toimesta erityisesti siksi, koska meillä on kunnassa monta huonokuntoista isoja remontteja vaativaa aluekeittiötä (= valmistuskeittiö, jossa valmistetaan ruokaa myös muualle kuljetettavaksi).
Selvityksessä on paljon hyviä huomioita. Keittiöiden tila on setvitty perusteellisesti. Prosesseista on löydetty korjattavaa ja joitakin asioita korjattu jo selvitystyön aikana. Esimerkiksi reseptejä on uusittu ja tarkennettu, annoskoot alettu punnita ja biojätteeksi päätyvän ruoan määrää saatu vähennettyä huomattavasti. Joidenkin aluekeittiöiden kunto on huono, joidenkin suorastaan kriittinen. Kaikkiin saneerauksiin olisi lähivuosina tarvittu paaaaaljon rahaa. Tästä(kin) syystä selvitysryhmä päätyi esittämään yhden keskuskeittiön mallia. Alle 3500 ateriaa on pieni määrä, sanoivat pääkaupunkiseutulaiset konsultit jo valtuustoinfossa edellistä kokoustamme ennen.
Näin tavallisena kotikokkina tuntui aluksi todella hurjalta tuo ”pienen” uuden keskuskeittiön suunnitelma. Raportin luettuani aloin kuitenkin ymmärtää vähän paremmin. Selvitystyöryhmän arvioiden mukaan perustamiskustannukset menevät suunnilleen samoihin saneerausvaihtoehdon kanssa. Toimintakuluissa on saatavissa huomattavia vuosittaisia säästöjä yhden keskuskeittiön mallissa, laadun paranemista lupaillaan jne. Parasta selvityksessä mielestäni oli työryhmän suositus ruokien muuttamisesta edelleen niin, että pata- ja vuokaruokia lisätään ja kappaleruokia (eli suoraan sanottuna einespihvejä yms.) vähennetään. Se kuulostaa oikealta ruoalta. Tosin syntyisi sellaista ruokaa varmaan pienemmissäkin keittiöissä.
Kuten HäSakin jo nettisivuillaan kertoo, valtuusto päätti, että yhden keskuskeittiön rakentamista aletaan valmistella. Päätös ei kuitenkaan ollut suoraan esityslistan mukainen vaan äänestimme kahdesti. Jälkimmäisen äänestyksen tuloksena päätimme lisäksi, että ne kolme kyläkoulua (Löyttymäki, Tanttala, Tarinmaa), joilla vielä on oma valmistuskeittiö, saavat ne myös pitää. Kyseisten koulujen keittiöt ovat kaikki melko hiljattain saneerattuja tai muuten hyväkuntoisia.
Keskuskeittiö on valmis joskus ensi vuosikymmenellä eli on aikaa sopeutua ajatukseen ruoan suurtuotannosta. Päätimme vasta vähän – päätöksen sisältö muotoutuu hankesuunnitelmavaiheessa, jossa ruokien tilaajille eli sivistystoimelle ja perusturvalle annetaan tilaisuus saada äänensä kunnolla kuuluviin. Yksityiskohdat muotoutuvat sen jälkeen. Tavoitteena on joka tapauksessa tuottaa laadukasta ruokaa lapsille ja vanhuksille, jotka kunnallisen ruokapalvelun pääasiallisia käyttäjiä ovat.
P.S. Ensi vuoden veroprosentti pidettiin ennallaan. Siitä ei pitkään tarvinnut keskustella tänään, joten sen jälkeen jaksoimmekin soppakauhaa käännellä noin puolitoista tuntia.