Avainsana-arkisto: lapset

Järki hukassa koulukeskuskiireessä?

Turenkiin ja Tervakoskelle suunnitellaan uusia koulukeskuksia, koska nykyiset ala- ja yläkoulut ovat enemmän tai vähemmän sairaita rakennuksia remonteista ja lisäsiivistä huolimatta. Kenenkään ei pitäisi joutua opiskelemaan eikä työskentelemään vaarassa sairastua sisäilmasta. Siksi uudet taajamakoulut väistämättä tarvitaan.

Uusien terveiden koulujen tarpeella ei kuitenkaan voi perustella pienten koulujen lakkauttamista. Ei ole myöskään mitään järkeä lakkauttaa yhtäkään koulua ennen kuin uudet koulukeskukset ovat valmiita ja käyttökunnossa. Ongelmakouluissa oppilasmäärän kasvu todennäköisesti vain lisäisi sisäilmaongelmia entisestään. Sen sijaan hyväkuntoisia kyläkouluja kannattaa käyttää väistötiloina siinä määrin kuin niihin mahtuu lisää oppilaita.

On myös hölmöä kuvitella, että väkimäärältään ja pinta-alaltaan tämän kokoisessa kunnassa olisi järkevää olla vain kaksi jättikoulua. Janakkalan valtteina ovat maaseudun ja taajamien tasapainoinen vaihtelu ja ihmisläheiset palvelut. Ihmiset, joiden ykkösvalinta lapselleen on jopa yli tuhannen oppilaan yhtenäiskoulu, valitsevat samalla ison kaupungin kaikkine mahdollisine palveluineen eivätkä maaseutukuntaa.

Trendejä tulee ja menee mutta yksi asia pysyy: meillä on erilaisia oppilaita ja oppijoita eikä kaikille sovi samanlaiset oppimistavat ja -ympäristöt. Sen takia on järkevää säilyttää vaihtoehtoja ja monimuotoisuutta: erikokoisia ja erilaisia kouluja.

Jaana Lamberg, ala- ja yläkoululaisen äiti, Tervakosken yhteiskoulun johtokunnan pj

Lähetin tämän kirjoituksen Janakkalan Sanomien mielipidepalstalle mutta julkaisen sen jo nyt, vaikka en tiedä, mahtuuko kirjoitukseni tämän viikon lehteen vai ei. 

Mainokset

Terveisiä onnistuneesta kyläkouluillasta

Viime torstainen kyläkouluiltamme oli oikein onnistunut, vaikkakin väkeä olisi paikalle sopinut enemmänkin. Monet iltaan tulijoista käyttivät hyväkseen mahdollisuuden tutustua yhteen Janakkalan kaksiopettajaisista kyläkouluista. Vähikkälän koulu perustettiin Janakkalaan vuonna 1879 ja on toiminut nykyisessä pariin kertaan laajennetussa koulurakennuksessa jo 131 vuotta. Koulurakennus on Janakkalan vanhin. Ikä ei paina tiloja eikä toimintaa vaan koulutyössä ovat innolla mukana opettajien ja oppilaiden lisäksi myös vanhemmat ja välillä puoli kylää.

Kyläkouluillan pääpuhujan, tutkija Sami Tantarimäen esitys herätti paljon ajatuksia kuulijakunnassa ja sitä seurannut keskustelu olikin niin vilkasta, että illan puheenjohtajana jouduin lopulta viheltämään pelin poikki vähän kesken, koska meidän täytyi päästää puhujamme takaisin kotiinsa ja perheensä pariin. Paikalla oli kyläläisiä Heinäjoelta, Löyttymäestä, Tanttalasta, Viralasta ja Vähikkälästä, ainakin yksi opettaja kaikista ”pikkukakkosistamme”, sivistystoimen johtavat viranhaltijat ja nähdäkseni keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden luottamushenkilöitä.

Tantarimäen esityksestä nousi tärkeänä asiana nimenomaan avoin kiireetön keskustelu ennen päätöksentekoa. Tällainen arvokeskustelu on tärkeää, mutta sitä ei usein haluta tai osata hoitaa vaan lähdetään kiireellä suunnittelemaan suoraan kyläkoulu(je)n lakkauttamista. Järjestämämme kyläkouluilta oli Janakkalassa tärkeä keskustelunavaus ja viranhaltijatkin siitä kovasti kiittelivät, mutta luottamushenkilöiden osallistuminen oli harmillisen vähäistä. Jos järjestävänä tahona olisi ollut vaikkapa kasvatus- ja koulutuslautakunta, olisiko osallistuminen ollut toisenlaista?

Eräs Tantarimäen tärkeistä viesteistä liittyi siihen tilanteeseen, jossa koulun lakkauttamiseen on kuitenkin päädytty.  ”Kouluverkkoprosessin jälkihoito on muutakin kuin koulukyydin järjestämistä”, hän totesi erittäin aiheellisesti. On tärkeää arvioida, miten ennakoidut säästöt toteutuivat, jos toteutuivat. Tässä jälkiarvioinnissa kuten myös vaikutusten ennalta-arvioinnissa ei kuitenkaan pitäisi pitäytyä vain laskennallisissa säästöissä, sillä kun jostain karsitaan, se vaikuttaa melko varmasti myös asioihin, joita ei ole niin helppo muuttaa numeroiksi.

Tantarimäki oli tehnyt pohjatyönsä huolellisesti ja tutustunut niin Janakkalan kuntastrategiaan kuin tänä syksynä valmistuneeseen kouluverkkoselvitykseenkin (ks. pöytäkirjahaku, kasv. ja koul.ltk 21.10.2013). Kouluverkkoselvityksessä hän kiinnitti huomiota moneen samaan asiaan kuin mekin, jotka olemme kasvatus- ja koulutuslautakunnan enemmistön kanssa samaa mieltä ollen moittineet selvitystä puutteelliseksi ja ristiriitaiseksi.

Kouluverkkoselvityksessä (s. 24) mainitaan mm. ”Koulujen erilaisuudesta huolimatta opetuksen laatu kunnan kaikissa, myös pienemmissä 2- opettajaissa ja noin 30 oppilaan kouluissa, on edelleenkin voitu säilyttää hyvänä ja opiskeluympäristön vaatimukset yleisesti ottaen kohtuullisella tasolla.” On opettajien työtä aliarvioivaa esittää, että laatu olisi vain kohtuullisella tasolla (ks. laatuargumentteja esim. kirjoituksestani 29.10.2013).

Tantarimäki pohti myös samaa tasa-arvoväittämää, jota olen itse ihmetellyt. ”Perusopetuksen järjestäminen 5 koulussa ja 8 rakennuksessa olisi Janakkalan kokoisessa kunnassa perusteltua. Edelleen kunnassamme säilyisi erikokoisia kouluja tasaisesti taajamissa sekä maaseudulla että ennen kaikkea opetus olisi mahdollista järjestää laatuvaatimusten mukaisesti kaikille oppilaille tasa-arvoisemmin kaikissa yksiköissä.”(KVS s. 29) Tarkoitetaanko selvityksessä, että pienten koulujen laatu on huonompaa ja epätasa-arvoista niiden oppilaille, vai sitä, että niiden laatu on parempaa kuin isoissa kouluissa ja siten epätasa-arvoista isojen koulujen oppilaille, jolloin tilanne täytyy tasapäistää lopettamalla pienet koulut?

Tantarimäen diaesitys toimitetaan valtuutetuille ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenille, joten nekin, jotka eivät paikalle syystä tai toisesta päässeet, saavat tutustua pieneen osaan illan antia. Tantarimäki on myös julkaissut useita kirjoituksia ja tutkimuksen Mitä lakkautuksesta opimme? Jälkimmäisessä käsitellään yhtenä tapauksena muutaman vuoden takaista Mommilan koulun lakkauttamista, jossa media kuohutti kuntalaisten mieliä samaan tapaan kuin tänä syksynä Janakkalan kouluverkkoselvityksen uutisoinnissa.

Kyläkouluillan hyvin onnistuneista järjestelyistä kiitokset kaikille osallistuneille ja ennen kaikkea äidilleni, joka huolehti Vähikkälän Seuratalon niin kauniiseen kuntoon työtään säästelemättä.

IMG_0770

Nelivuotias Väinö nappasi Viralan koululaisen Petran tekemän banderollin kesken vilkkaan keskustelun. Taustalla Sami Tantarimäki, Jaana Lamberg ja lehdistöä. Kuva Samu Lamberg.

Joulun avaus opistotalolla

Seuraava kirjoittamani juttu on julkaistu tänään Janakkalan Sanomissa lehden sivuille sopivan mittaisena eli hiukan lyhennettynä

Perinteinen Joulun avaus lämmitti mieliä

Joulukuun ensimmäisenä lauantaina juhlittiin perinteiseen tapaan Joulun avausta Sibelius-opiston Janakkalan toimipisteessä eli tuttavallisemmin Pyhämäentien opistotalolla. Päivä rakentui tutulla kaavalla: neljän musiikillisen tuokion väliajoilla syötiin joulupuuroa, askarreltiin kunnan kulttuuritoimen järjestämässä joulupajassa, nautittiin kahvipöydän antimista ja ostettiin arpoja.

”Huikea huiluryhmä” aloitti ohjelman Harry Potter –teemoilla. Ensimmäisen musiikkituokion aikana koettiin jännittäviäkin hetkiä, kun lasten joulukuusen koristelu oli päätyä koko kuusen kaatumiseen. Kuusi ja lapset saatiin kuitenkin pelastettua ja iloittelua jatkettua. Solistisoittajien lisäksi iltapäivään mahtui mukaan muutamia duoja ja koko lavan täyttänyt Retkikuntaorkesteri, joka vei jousillaan yleisön elokuvamaailmaan Spy movien, Sad movien ja Action movien tahtiin.

Nelituntisen tapahtuman kaikki musiikkiesitykset olivat mieltä lämmittävää kuunneltavaa. Lavalle vuorollaan astuneet pienet muskarilaiset kuin myös aloittelevat sekä edistyneemmät soittajat ovat rohkeita ja reippaita esiintyjiä. Lapsi- ja nuorisokuoron esiintymisvuorolla yleisökin päästettiin mukaan laulamaan ja viimeistään viimeisellä yhteislaululla ”Kulkuset” saatiin salin kattoa vähän nostettua.

Joulun avauksen onnistuminen oli jälleen kerran yhteistyön tulos. Pianonsoiton opettaja Elina Vikmanin yhdessä muiden opettajien kanssa kokoama ohjelma oli sujuva kokonaisuus. Juontajina toimineet opiston oppilaat muistivat välillä myös hauskuttaa yleisöä.

Janakkalan Lasten ja Nuorten Musiikin Tuki ry:n aktiivit pyörittivät kahviota, arpamyyntiä ja puurotupaa sujuvasti. Tapahtuman synnyttämiseen vaaditaan paljon etukäteisvalmisteluja aina arpajaisvoittojen hankkimisesta leipomiseen ja opistotalon koristeluun sekä tuolien siirtelyyn ja tälläkin kertaa ne onnistuivat hyvin. Uusia ihmisiä kaivataan aina mukaan ja tahdotaan saattaa yhdistyksen toimintaa paremmin niin oppilaiden vanhempien kuin muidenkin janakkalalaisten tietoon. Kannatusyhdistykselle onkin juuri hiljattain perustettu kotisivu sekä facebook-sivu.

Tärkeä tilakysymys

Pyhämäentien opistotalo on sekä päivittäiselle soitto-opetukselle että konserteille ja isommille tempauksille tärkeä tapahtumapaikka. Joulun avauksessakin oli ajoittain ahdasta mutta kaikki toiminnot saatiin sovitettua, vaikka Sibelius-opiston vuokratilat opistotalossa ovatkin viime vuodesta vähentyneet.

Aikanaan kipeältä tuntunut päätös Janakkalan musiikkikoulun yhdistämisestä silloiseen Hämeenlinnan musiikkiopistoon on kuitenkin viime aikoina tuntunut hyvältä ratkaisulta, kun Sibelius-opisto on pitänyt Janakkalan toimipisteen kehittämistä yhtä tärkeänä kuin päätoimipaikan toimintaa. Pari vuotta sitten Janakkalan tuntien osalle viimein saatu valtionosuus lisäsi oppilaspaikkoja ja mm. tuotti uuden flyygelin opistotalon saliin.

Näinä aikoina tuttu niukkuuden jakaminen on tuottanut musiikkiopistollekin murhetta. Kun valtuusto hiljattain muutti kunnan poistosuunnitelman ajan tasalle, Pyhämäentien opistotalon vuokra nousi vaikka samanaikaisesti jouduttiin luovuttamaan alakerta päiväkodin käyttöön. Opetus on saatu sujumaan pienentyneissä tiloissa vaikka aluksi se vaatikin aikamoista järjestelemistä. Sekä opettajien, oppilaiden kuin vanhempienkin toiveissa kuitenkin on, että nykyiset tilat saadaan säilytettyä ja pidettyä kunnossa tulevaisuudessakin.

Konsertin jälkitunnelmissa

Olen vielä tänään elänyt lapsikuoron parin viikon takaisen upean konsertin jälkitunnelmissa. Tänään nimittäin paikallislehdessämme Janakkalan Sanomissa julkaistiin juttuni konsertista. Kun ”oikeita toimittajia” ei ehtinyt paikalle päällekkäisten menojen vuoksi, ehdotin että kirjoittaisin jutun. Harrastelijalla siihen meni varmaan enemmän aikaa kuin ammattilaisella, mutta hauskaa oli. Jutusta tuli pitkähkö tällaiseksi lehtijutuksi, mutta kaikki oli mahtunut mukaan paperille painettuna parin pienen muutoksen kera.

Kumarruksista ei tahtonut tulla loppua

Sibelius-opiston lapsikuoro on toiminut Janakkalassa vasta yhden vuoden, mutta esiintymisiä on jo ollut useita. Kuoron ensimmäinen täyspitkä konsertti ”Laulu, yhteinen ilo!” järjestettiin sopivasti kuin yksivuotisen taipaleen kunniaksi torstaina 10.3. Pyhän Laurin kirkossa osana Janakkalan Talvimusiikki-iltoja.

Kuorolaiset ottivat estradin haltuunsa Taina-Maaria Rautasuon johdolla reippaasti teemaan erityisen hyvin sopivalla kappaleella Laulu ilon tuottaa. Koko kuoron yhteisten laulujen jälkeen pienet sekä isot tyttökuorolaiset jatkoivat ystävyysaiheisin hymyilevin lauluin. Pojat puolestaan laulelivat raitilla perinteistä kansansävelmää hiukan muutetuin sanoin: ”minä vain laulan täysiä tässä ja minkä ne mulle taitaa”. Poikien leikkisistä lauluista löytyivät myös majava ja wigwam, pikkuoravat Tiku ja Taku sekä joutuisasti tanssivia kelloja.

Poikien iloittelun jälkeen tyttökuorolaiset tunnelmoivat vielä ystävyysteemaa syventävillä laululla. En löydä ketään vertaistasi sun soi tyttöjen laulamana niin herkkänä ja kauniina, että Seekersien lähes viidenkymmenen vuoden takainen alkuperäinen I’ll never find another you kalpeni sen rinnalla. Herkkää tunnelmaa jatkoi Sibelius-opistossa pianonsoittoa opiskeleva Ada Freund, joka soitti taidolla eteläkorealaisen pianistin Yiruman kevyesti virtaavan kappaleen River flows in you. Herkistelyn jälkeen tyttökuorolaisetkin siirtyivät vauhdikkaampiin tunnelmiin. Musikaalisikermän aloittanut Do-re-mi sai hymyn yleisön huulille.

Pienet ja isot koululaiset jaksoivat melko myöhäiseen arki-iltaan ajoittuneen konsertin hienosti. Kuorolaisista löytyy kovin eri ikäisiä lapsia ja nuoria, mikä on toisaalta tämän nuoren kuoron rikkaus mutta varmaan tuo myös oman haasteensa. Kuoro harjoittelee neljässä eri ryhmässä, joista yksi kokoontuu Tervakoskella ja loput Turengissa. Yksi Turengin ryhmistä on poikaryhmä, jossa on poikia eri puolilta kuntaa. Kuorolaiset ovat innokkaita ja jokaviikkoisiin harjoituksiin lähdetään mielellään. Esimerkiksi poikaryhmän Janne Olkinuora innostui perustamaan Sibeliusopiston poikakuoron blogin, jonne hän yhdessä ystävienkin kanssa kirjaa muistiin harjoituksissa opittuja asioita ja muita tunnelmia.

Konsertin kuulija huomasi helposti, että kuoro on jo näin lyhyessä ajassa löytänyt kauniin harmonisen soinnin. Rautasuo toteaakin, että aluksi on tärkeää löytää yksi yhteinen ääni, minkä jälkeen vasta aletaan harjoitella moniäänistä laulua. Hän kertoo konsertin laulujen olevan läpileikkaus ensimmäisen toimintavuoden ohjelmistosta, jonka avulla laulamisen perustaitoja on kartutettu ja harjoiteltu. Lauluissa kuuluu lasten jokapäiväinen elämä ystävyydestä ja erilaisista tunteista koulunkäynnin arkeen, luontoon ja kotimaahan.

Lapsikuoron konsertti loppui kuten alkoikin: koko kuoron noin neljänkymmenen lapsen yhteisvoimin. Kun ilmoille kajahti viimeisen kappaleen ”Nää maat ja nää mannut, oon niistä voimaa saanut, ei kadottaa saa kotiaan. Ja huolet tää kansa, kun kaataa laulullansa, maan routaisen saa sulamaan”, ei jäänyt epäilystäkään: kuoron perustajajohtaja Taina-Maaria Rautasuo on saanut nämä laulamista rakastavat lapset tekemään kaikkensa.

Kaikenlaisista kouluista

Eilen oli Heinäjoen koululla hyvä keskustelutilaisuus ennen kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksen alkua. Koululaisten vanhempia puhutti oppilasmäärän väheneminen ja erityisesti sen vaikutus opettajamäärään. Heinäjoen koulu on ollut kolmeopettajainen koulu mutta oppilasmäärä näyttäisi vähenevän koko ennustekaudeksi selvästi alle 30 oppilaan eli kaksiopettajaisen koulun lukemiin. Toivoisin kuitenkin, että kaksiopettajaisuutta ei nähtäisi pelkästään peikkona. Se aiheuttaa omat haasteensa opetukselle, mutta ihan hienosti koulunkäynti sujuu ”pikkukakkosillakin”, kuten janakkalan kaksiopettajaiset koulut itseään kutsuvat.

Heinäjoen oppilasmäärä merkittiin kokouksessa tiedoksi. Asia tulee uudestaan eteemme talousarviovalmistelussa, jolloin päätämme koulujen tuntiresursseista. Ellei Heinäjoelle yhtäkkiä ilmesty jostain lisää oppilaita, en ymmärrä, miten voisimme päättää muutakaan kuin vähentää koulun tuntiresurssit kahdelle opettajalle. Se on sitten taas ihan toinen juttu, mitä tapahtuu, jos oppilaita tulee reilusti lisää. Mielestäni on luonnollista, että kolmeopettajaisuuteen palataan, kun sille tulee edellytykset.

Ihmettelen, etteivät useammat turenkilaiset vanhemmat ole huomanneet varsin lähellä kuntakeskusta sijaitsevaa Heinäjoen koulua. Matkaa Turengista tulee vain noin 5-6 kilometriä, koulun sijainti on hyvä ja tilat mainiot. Opettajat vaikuttavat innostuneilta työstään. Täällä eteläisemmässä Janakkalassa olemme jo nähneet sen, että jotkut vanhemmat haluavat valita lapselleen pienemmän Vähikkälän koulun seiniensä sisällä pullistelevan ison Tervakosken koulun sijasta – samaa tilanahtautta on myös Turengissa. Jokaisella kuntalaisella on oikeus hakea lapselleen koulupaikkaa myös toisen oppilaaksiottoalueen koulusta. Tältä keväältä kouluunilmoittautumisaika päättyy maaliskuun puolessavälissä, vielä on siis hiukan aikaa tehdä toisenlainenkin valinta. Käykää ihmeessä tutustumassa Heinäjoella, opettajat ja oppilaat vastaanottavat teidät sinne varmasti mielellään. Isoilla ja pienillä kouluilla on molemmilla omat hyvät puolensa ja ehdottomasti kannattaa miettiä, kumpi on lapselle ja hänen perheelleen sopivampi vaihtoehto.

Keskustelutilaisuuden jälkeen lautakunta keskusteli pitkään kokouksessaan. Pöytäkirjaan tulevat näkyviin vain päätökset, ei keskustelun koko kirjo. Keskustan ja perussuomalaisten valtuustoaloite puhutti nyt ja tulee varmasti puhuttamaan vielä valtuuston käsittelyssä. Itse en ole viranhaltijatyöryhmän laatimaan aloitevastaukseen tyytyväinen, sillä siitä paistaa läpi niin selvästi keskittämisajattelu ja haja-asutusalueidemme arvostamattomuus. Mm. vastauksen lausunto siitä, että ”Löyttymäessä ei ole havaittavaa kylärakennetta kartalta tai maastossa tarkasteltuna” on suorastaan ristiriidassa hiljattain hyväksytyn rakennemallin kanssa, jossa Löyttymäki mainitaan yhtenä kyläkeskuksena. En kuitenkaan esittänyt vastaukseen muutoksia. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt. Joka tapauksessa olennaisemmalta eilen illalla tuntui esittämäni muutos, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Lautakunta päätti esittää valtuustolle, että valtuusto tarkentaa mahdollista koulun lakkauttamisen päätösprosessia seuraavasti:
jos koulussa on kahtena peräkkäisenä vuonna koko lukuvuoden ajan alle 20 oppilasta, lakkauttamispäätös tehdään toisen minimimäärän alittavan vuoden syyslukukauden aikana.

Tämä on siis tavallaan paluu aikaan ennen palvelustrategian päätöstä, jonka mukaan alle 20 oppilasta (virallisena laskentapäivänä) tarkoittaisi suoraan koulun lopettamista.

Toivon kaikille Janakkalan kouluille työrauhaa. Kaikkien koulujen kohdalla tilanne elää vuosittain ja epävarmuutta pitää sietää jonkin verran. Isoilla kouluilla ryhmäkoot ja ryhmien määrät muuttuvat vuosittain, opettajia otetaan lisää, siirretään toisaalle tai jätetään ottamatta tarpeen mukaan. Pienillä kouluilla odotetaan oppilasennusteita jännityksellä ja toivotaan, että oppilasmäärä ei laske kriittisiin lukemiin. Heinäjoen koululla jouduttaneen sopeutumaan opettajasiirtoon isojen koulujen tapaan mutta siellä se tietysti vaikuttaa konkreettisemmin ja koskettaa koulun arkea kipeämmin. Mutta haluan muistuttaa, että vaikka opetuksen järjestämisen tapa muuttuisi, se ei silti tarkoita automaattisesti huononnusta. Janakkalassa tarjotaan hyvää perusopetusta ja erilaisia vaihtoehtoja löytyy niin isojen kuin pienten koulujen kannattajille.

Kohti syksyä

Pitkän kuuman kesän aikana minulla oli lomaa niin luottamustehtävistä kuin opiskelustakin. Toukokuun lopun tentin jälkeen en koskenutkaan mihinkään opiskelumateriaaleihin ennen elokuuta, jolloin piti alkaa suunnitella taas syksyn opintoja. Loma meni perheen ja puutarhatöiden parissa. Puutarhassa on nyt paljon ns. valmista, mutta edelleen myös paljon keskeneräistä.

Viime viikolla orientoiduin opiskeluihin kulkemalla Helsinkiin viitenä peräkkäisenä päivänä. Minua kutsui kansainvälinen opetusalan konferenssi ECER, jossa olin vapaaehtoistyössä. Työstä palkaksi sain kuunnella ilmaiseksi mielenkiintoisia esityksiä ja luentoja, ja myöhemmin on luvassa lisäksi jokunen opintopiste.

Konferenssista jäi hyvä mieli. Lyhyet keskustelut brittien, saksalaisten, kroatialaisten ja muiden konferenssivieraiden kanssa antoivat virkistävän erilaista näkökulmaa tähän kotiäitiopiskelijan arkeen. Eikä mikään voita kuulijansa otteessaan pitävää skottienglannilla vedettyä esitelmää, vaikka sen aihe Skotlannin kiinalaisyhteisöjen lasten hyvästä koulumenestyksestä ja sen syistä ei olekaan suoraan sovellettavissa kotimaahamme. Ajatuksia herättelevää se joka tapauksessa oli.

Toisten opiskelijavapaaehtoisten kanssa mietimme sitä, että loppujen lopuksi suomalaisen tutkimuksen taso on korkea. Joidenkin muista maista tulevien esityksissä oli tutkimuksellinen idea varsin hatara ja koko toteutus laadultaan heikko. Kielitaito oli myös monilla puutteellinen. Kuulin toki suomalaista tankeroenglantiakin mutta se oli silti kokonaisuutena varsin sujuvaa monien muiden englantiin verrattuna. (Tässä eurooppalaisessa konferenssissa oli muuten yllättävän paljon osallistujia Euroopan ulkopuolelta: USA:sta, Kiinasta, Singaporesta, Australiasta, Etelä-Amerikasta.)

Jossain vaiheessa ehdin vierailla myös kustantajien kirjanäyttely- ja myyntipöytien äärellä. Mukaani tarttui mm. kirja, jonka nimi on How to write a thesis. Kaikkea sitä ihminen erehtyy hankkimaan… :)

Mikään ei ole niin tärkeää kuin vauvanhoito?

Pullataikinani leviää enkä osaa vastata ei, vaikkei edes kysyttäisikään. Toisin sanoen olen taas sortunut uuteen bloginpitoon. Siis rinnakkaisblogi Kunnallisille kiemuroille – nyt Hämeen Sanomien vastikään avatussa blogipalvelussa.

Iisakin muutaman päivän takainen etukäteispaljastuskolumni kommentteineen kirvoitti itsenikin kommentoimaan ja sitten vielä jatkamaan omana kirjoituksenaan aiheesta lapset, joka sattumoisin on neljän lapsen kotiäidille tälläkin hetkellä melko ajankohtainen. Kun HäSa:n uutispäällikkökin vielä innostui lohkaisemaan, että ”mikään ei ole niin tärkeää kuin vauvanhoito”, minun oli pakko tarttua näppäimistöön.

Uutispäällikkö Virtanen osui villakoiran ytimeen lohkaisullaan. Mikään ei todellakaan ole niin tärkeää kuin vauvanhoito, jos ajattelemme sillä sitä, millaisen pohjan tarjoamme lastemme kasvulle ja kehitykselle. Tärkeää ei ole siloitella lapsen tietä curling-vanhempien tavoin. Olennaista ei ole myöskään tarjota ohjattua virikettä a, b ja c ja hankkia lelukuvaston aarteita x, y ja z. Kuten vielä melko tuoreen isän kolumnin raakaversiostakin tarkemmin tutkien löytää, tärkeää on antaa lämpöä ja ymmärrystä.

Entisajan lastenhoitotavoissa on ollut paljon hyvää. Lapsi oli perheen keskiössä, mukana arjen askareissa, ja siten vanhempiensa, sisarustensa ja laajemmankin perheyhteyden piirissä. Lapsi ei ollut perheen keskipisteenä, kuten monelle esikoiselle tai ainokaiselle voi nykypäivänä käydä. Hän oppi normaalin kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa, oppi jakamaan, sosiaalistui.

Huonoakin oli. Annettiin vauvan huutaa ”että ne keuhkot vahvistuvat”. Ei otettu syliin itkevää pientä, ettei lapsesta tulisi hemmoteltua. Imetettiin neljän tunnin välein ja oletettiin, että nälkä on kellon mukaan silloin ja silloin mutta ei siinä välillä. Kyseltiin ”Onkos kiltti vauva, nukkuuko yönsä?” sillä tuhmaahan se oli, jos yöllä heräsi ja varsinkin jos yöllä tuli nälkä.

Nykyajan neuvoloissa puhutaan paljon varhaisesta vuorovaikutuksesta. Lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde alkaa muodostua jo ennen syntymää. Aina lapsi ei tunnu rakkaalta eikä omalta heti synnytyksen jälkeen mutta rakkaus kasvaa hiljalleen. Vanhemman on tärkeää opetella kuuntelemaan oman lapsensa viestejä – kommunikointi kun muuttuu sanalliseksi vasta pitkän ajan päästä. Hyssyttely ja lepertely ei ole vanhemmalta väärää eikä tyhmää toimintaa vaan se auttaa kiintymyssuhteen muodostamisessa. Puhutaan myös vaistovanhemmuudesta tai kiintymysvanhemmuudesta. Tämähän on maalaisjärjen käyttöä – asettumista toisen asemaan.

Rakkautta ei voi antaa liikaa. Sylitellä ei voi liikaa. Pieni ja isompikin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä, ei hänelle ole suurta merkitystä rakkauden sanoilla vaan teoilla. On pienempitarpeisia lapsia ja on suuritarpeisia lapsia: yksi vauva nukkuu paremmin omassa kopassaan oli sitten päivä tai yö mutta toinen haluaa olla sylissä, kantoliinassa, äidin tai isän kainalossa vuorokauden ajasta riippumatta. Aina ei vanhempana tajua, mikä lapsella on vikana, sillä lapset ovat erilaisia ja tilanteet vaihtelevat. Silloin täytyy vain yrittää parhaansa, kuunnella, tarjota syliä ja rakkautta.

Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla varhaisesta vuorovaikutuksesta ja paljon muuta, mm. tukea, kun omat voimat tai taidot loppuvat. Vaistovanhemmuudesta (attachment parenting) kirjallisuuskatsaus Babyidean sivuilla.