Aihearkisto: arkisia asioita

Kohti syksyä

Julkaistu 30.08.2010| Jätä kommentti

Pitkän kuuman kesän aikana minulla oli lomaa niin luottamustehtävistä kuin opiskelustakin. Toukokuun lopun tentin jälkeen en koskenutkaan mihinkään opiskelumateriaaleihin ennen elokuuta, jolloin piti alkaa suunnitella taas syksyn opintoja. Loma meni perheen ja puutarhatöiden parissa. Puutarhassa on nyt paljon ns. valmista, mutta edelleen myös paljon keskeneräistä.

Viime viikolla orientoiduin opiskeluihin kulkemalla Helsinkiin viitenä peräkkäisenä päivänä. Minua kutsui kansainvälinen opetusalan konferenssi ECER, jossa olin vapaaehtoistyössä. Työstä palkaksi sain kuunnella ilmaiseksi mielenkiintoisia esityksiä ja luentoja, ja myöhemmin on luvassa lisäksi jokunen opintopiste.

Konferenssista jäi hyvä mieli. Lyhyet keskustelut brittien, saksalaisten, kroatialaisten ja muiden konferenssivieraiden kanssa antoivat virkistävän erilaista näkökulmaa tähän kotiäitiopiskelijan arkeen. Eikä mikään voita kuulijansa otteessaan pitävää skottienglannilla vedettyä esitelmää, vaikka sen aihe Skotlannin kiinalaisyhteisöjen lasten hyvästä koulumenestyksestä ja sen syistä ei olekaan suoraan sovellettavissa kotimaahamme. Ajatuksia herättelevää se joka tapauksessa oli.

Toisten opiskelijavapaaehtoisten kanssa mietimme sitä, että loppujen lopuksi suomalaisen tutkimuksen taso on korkea. Joidenkin muista maista tulevien esityksissä oli tutkimuksellinen idea varsin hatara ja koko toteutus laadultaan heikko. Kielitaito oli myös monilla puutteellinen. Kuulin toki suomalaista tankeroenglantiakin mutta se oli silti kokonaisuutena varsin sujuvaa monien muiden englantiin verrattuna. (Tässä eurooppalaisessa konferenssissa oli muuten yllättävän paljon osallistujia Euroopan ulkopuolelta: USA:sta, Kiinasta, Singaporesta, Australiasta, Etelä-Amerikasta.)

Jossain vaiheessa ehdin vierailla myös kustantajien kirjanäyttely- ja myyntipöytien äärellä. Mukaani tarttui mm. kirja, jonka nimi on How to write a thesis. Kaikkea sitä ihminen erehtyy hankkimaan… :)

Jätä kommentti

Kategoria(t): arkisia asioita, opiskelu

Avainsanat: ,

Hiljaiseloa takana- ja edessäpäin

Julkaistu 12.01.2010| Jätä kommentti

Tässä blogissa on vietetty hiljaiseloa. Opiskelu- ja muut kirjoituskiireet ovat täyttäneet kirjoitustarpeeni tai kuluttaneet sanat loppuun ;)

******

Opiskelussa aktivoituminen on tarkoittanut kohdallani sitä, että usein maanantaille on osunut läsnäolopakollisia kursseja, jotka tehokkaasti pitävät huolen siitä, että valtuuston kokoukseen ei ehdi. Muut opiskelukiireet (lue: kirjalliset työt ja tentit) voi yleensä joko hoidella haluamanaan aikana tai sitten ne ovat aamusta alkavia, jolloin ne harvemmin häiritsevät luottamustehtäviä.

Kun lisäksi olen välillä kotoa käsin 3-vuotiaan kanssa tai iltaisin/viikonloppuisin tehnyt käännöstöitä, niin siinähän tämä elämä normaalin arjen pyörityksen lisäksi on mennytkin. Näin tulee todennäköisesti olemaan myös vastaisuudessa.

Kunnallispolitiikan määräaikaisjaksosta eli nelivuotiskaudesta on nyt kulunut neljännes. Mielestäni Janakkalalla menee kaiken kaikkiaan hyvin, kiitos nykyisten ja entisten päättäjien sekä ehkäpä suotuisten olosuhteidenkin (lamasta huolimatta). Se ei toki tarkoita, etteikö voisi koko ajan parantaa.

******

Ensimmäinen blogini oli nimeltään Kummallisia kiemuroita ja se sijaitsi eri blogipalvelimessa kuin tämä. Tälle otin alunperin sitten vähän eri nimen (Kunnallisia kiemuroita) mutta tänään, kun muokkasin ulkoasun uudeksi, vaihdoin myös nimen samaksi vanhaksi. Se tarkoittaa linjanvetoa kirjoitusten sisällön suhteen. En koe olevani poliittinen kirjoittaja enkä luottamustehtävistä raportoija. Kirjoitan tähän jatkossa, mikä sattuu olemaan elämässäni ajankohtaista. Tällä hetkellä ajankohtaista on laulaminen ja neulominen, ensi viikolla taas jo opiskelu ja vähän luottamustoimetkin. ;)

Jätä kommentti

Kategoria(t): arkisia asioita

Mikään ei ole niin tärkeää kuin vauvanhoito?

Julkaistu 16.02.2009| Jätä kommentti

Pullataikinani leviää enkä osaa vastata ei, vaikkei edes kysyttäisikään. Toisin sanoen olen taas sortunut uuteen bloginpitoon. Siis rinnakkaisblogi Kunnallisille kiemuroille – nyt Hämeen Sanomien vastikään avatussa blogipalvelussa.

Iisakin muutaman päivän takainen etukäteispaljastuskolumni kommentteineen kirvoitti itsenikin kommentoimaan ja sitten vielä jatkamaan omana kirjoituksenaan aiheesta lapset, joka sattumoisin on neljän lapsen kotiäidille tälläkin hetkellä melko ajankohtainen. Kun HäSa:n uutispäällikkökin vielä innostui lohkaisemaan, että ”mikään ei ole niin tärkeää kuin vauvanhoito”, minun oli pakko tarttua näppäimistöön.

Uutispäällikkö Virtanen osui villakoiran ytimeen lohkaisullaan. Mikään ei todellakaan ole niin tärkeää kuin vauvanhoito, jos ajattelemme sillä sitä, millaisen pohjan tarjoamme lastemme kasvulle ja kehitykselle. Tärkeää ei ole siloitella lapsen tietä curling-vanhempien tavoin. Olennaista ei ole myöskään tarjota ohjattua virikettä a, b ja c ja hankkia lelukuvaston aarteita x, y ja z. Kuten vielä melko tuoreen isän kolumnin raakaversiostakin tarkemmin tutkien löytää, tärkeää on antaa lämpöä ja ymmärrystä.

Entisajan lastenhoitotavoissa on ollut paljon hyvää. Lapsi oli perheen keskiössä, mukana arjen askareissa, ja siten vanhempiensa, sisarustensa ja laajemmankin perheyhteyden piirissä. Lapsi ei ollut perheen keskipisteenä, kuten monelle esikoiselle tai ainokaiselle voi nykypäivänä käydä. Hän oppi normaalin kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa, oppi jakamaan, sosiaalistui.

Huonoakin oli. Annettiin vauvan huutaa ”että ne keuhkot vahvistuvat”. Ei otettu syliin itkevää pientä, ettei lapsesta tulisi hemmoteltua. Imetettiin neljän tunnin välein ja oletettiin, että nälkä on kellon mukaan silloin ja silloin mutta ei siinä välillä. Kyseltiin ”Onkos kiltti vauva, nukkuuko yönsä?” sillä tuhmaahan se oli, jos yöllä heräsi ja varsinkin jos yöllä tuli nälkä.

Nykyajan neuvoloissa puhutaan paljon varhaisesta vuorovaikutuksesta. Lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde alkaa muodostua jo ennen syntymää. Aina lapsi ei tunnu rakkaalta eikä omalta heti synnytyksen jälkeen mutta rakkaus kasvaa hiljalleen. Vanhemman on tärkeää opetella kuuntelemaan oman lapsensa viestejä – kommunikointi kun muuttuu sanalliseksi vasta pitkän ajan päästä. Hyssyttely ja lepertely ei ole vanhemmalta väärää eikä tyhmää toimintaa vaan se auttaa kiintymyssuhteen muodostamisessa. Puhutaan myös vaistovanhemmuudesta tai kiintymysvanhemmuudesta. Tämähän on maalaisjärjen käyttöä – asettumista toisen asemaan.

Rakkautta ei voi antaa liikaa. Sylitellä ei voi liikaa. Pieni ja isompikin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä, ei hänelle ole suurta merkitystä rakkauden sanoilla vaan teoilla. On pienempitarpeisia lapsia ja on suuritarpeisia lapsia: yksi vauva nukkuu paremmin omassa kopassaan oli sitten päivä tai yö mutta toinen haluaa olla sylissä, kantoliinassa, äidin tai isän kainalossa vuorokauden ajasta riippumatta. Aina ei vanhempana tajua, mikä lapsella on vikana, sillä lapset ovat erilaisia ja tilanteet vaihtelevat. Silloin täytyy vain yrittää parhaansa, kuunnella, tarjota syliä ja rakkautta.

Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla varhaisesta vuorovaikutuksesta ja paljon muuta, mm. tukea, kun omat voimat tai taidot loppuvat. Vaistovanhemmuudesta (attachment parenting) kirjallisuuskatsaus Babyidean sivuilla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): arkisia asioita

Avainsanat: ,

Uusi vuosi ja Janakkala-lisä käytännössä

Julkaistu 14.01.2009| Jätä kommentti

Vuosi on vaihtunut. Uusi vuosi tuo joitakin muutoksia elämääni, kuten varmaan monen muunkin elämään: uusi valtuustokausi alkaa (valtuuston järjestäytymiskokous on 26.1., siitä lisää aikanaan), alan taas kulkea yliopistolla puolisäännöllisesti, että saisin opinnot eteenpäin – – – – ja kuopukseni täyttää tänä vuonna kolme. Alle kolmevuotiaiden janakkalaisille perheille on myös merkittävä muutos: lasten kotihoidontuen Janakkala-lisä astui voimaan 1.1.2009.

Aloin tänään selvitellä, miten kuntalisän saaminen käytännössä tapahtuu. Kunnan uusituilta sivuilta löytyy kohta Janakkala-lisät, jossa sanotaan, että lisää haetaan ja maksetaan Kelan kautta. Niinpä kirjauduin sisään Kelan sähköiseen asiointipalveluun ja huomasin yllätyksekseni, että en ole saanut Venlan 2-vuotispäivän jälkeen kotihoidontukea ollenkaan. Uuups! Tarkistussoitto paikalliseen toimistoomme ja näin asia todellakin oli. Olen siis aikanaan joko tarkoituksella hakenut ensin vain vuodeksi kotihoidontukea tai sitten olen vahingossa kirjoittanut hakemukseen väärän vuosiluvun, kukas sen nyt enää muistaisi.

Onneksi tukea voi hakea vielä takautuvasti puolen vuoden ajalta, eli ehdin juuri ennen sitä. Asiointipalvelussa hakemuksen jättäminen onnistui varsin helposti. Samalla puhelimessa tuli varmistettua se, että lasten kotihoidontuen Janakkala-lisää ei tarvitse erikseen hakea vaan se maksetaan automaattisesti kaikille Kelan lasten kotihoidontuen saajille. Tätä kunnan kotisivuilla ei (vielä) lue selkeästi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): arkisia asioita, vaikuttaminen

Avainsanat: ,

Kaikki kotona?

Julkaistu 19.10.2008| 1 kommentti

”Koti on vanhuksen paras paikka”, lukee vaalilehdessämme, ja samoilla linjoilla taitavat olla kaikki muutkin puolueet. Totta tiettyyn pisteeseen saakka eli kannattaa tukea vanhusten mahdollisuuksia asua omassa kodissaan omaishoidontuen, kotihoidon ja muiden tukimuotojen keinoin, kun heidän fyysinen tai psyykkinen kuntonsa sen vain sallii.

Eilen illanviettomme ystävien kanssa muutti muotoaan, kun kaksi meistä lähti etsimään tunteja kadoksissa ollutta 90-vuotiasta. Katoaminen selvisi vasta illan pimeässä, sillä vanhus on virallisesti täysjärkisten kirjoissa, yksinasuva eikä tule toimeen lähimpien naapuriensa kanssa – niiden, jotka ymmärtävät, että hän alkaa olla dementoitunut. Hän oli sopinut menevänsä kävellen saunomaan tuttavansa luokse 1,5 kilometrin päähän ja sopinut soittavansa omaisensa kyyditsemään hänet takaisin. Tuntien päästä tuttava soitti omaiselle, ettei vanhus ole koskaan tullutkaan hänen luokseen. Niin alkoi etsintä.

Tutkimme ensin varmuuden vuoksi vanhuksen asuintalon: kaikki ihmisen mahtuvat kolot sängyn alustaa, kylmiötä, komeroita ja kellaria myöten. Ei jälkeäkään. Poliisi on jo hälytetty aikaa sitten mutta tänne maalle ei tulla hetkessä. Viimeinen näköhavainto vanhuksesta puoli neljän aikaan karvahattuun, takkiin ja kävelykenkiin pukeutuneena, kassi kainalossaan. Mietimme strategiaa, selvitetään poliisikoiran saatavuutta, ystäväjoukosta liikenee seitsemän etsijää, kun yksi jää koko joukon lapsia vahtimaan. Poliisit saapuvat, samat asiat käydään läpi heidän kanssaan. Lähdemme ystäväni kanssa hakemaan lisää vaatetta ja muita auttamaan. Kauhistuttaa tehtävän mahdottomuus: ilta on jo kylmä ja pimeä, lähimetsä todella vaikeakulkuinen mäkineen ja suppineen.

Autolle pihan poikki kävellessämme kuuluu kaukaa huuto: ”auttakaa”. Lähdemme juoksemaan pellon poikki metsän laitaan, matka tuntuu pitkältä ja kunto huonolta, savinen maa liukuu saappaiden alla. Poliisi tulee hetken päästä perässämme. Tarpeeksi lähelle päästyämme näemme vanhuksen metsän laidassa ojan toisella puolella seisomassa. Karvahattu on kadonnut, samoin toinen lapanen. Vanhus hymyilee lapsen tavoin eikä huudoistaan huolimatta ole edes hädissään. Hänen kätensä ovat lämpimät, kuusi tuntia kadoksissa olleen.

Häntä kotiin kävelyttäessämme jututamme häntä, poliisi, ystäväni ja minä. Vanhus kertoo olevansa saunasta tulossa eikä muistanut ottaa taskulamppua mukaan. ’Eihän hänellä mitään hätää ollut, hän tiesi, että tie on tuolla.’ Vaatteissa on runsaasti neulasia emmekä voi kuin arvailla, missä kaikkialla hän on kuusi tuntia harhaillut, siitäkin ajasta puolet pimeässä. Kotiin päästyään hän touhottaa edestakaisin ja kiukuttelee kuin pikkulapsi, kun häntä yritetään neuvoa tai auttaa.

Me palasimme kotiin, jotta ystävätkin pääsivät lapsineen omiin koteihinsa. Poliisi selvitti asiaa vielä pitkään kahden omaisen läsnä ollessa. Vanhus kertoi mm. nähneensä linnan valoja, ’sen linnan, jossa häntä pidettiin vankina’. Poliisi painotti hänelle, että metsään ei saa enää mennä yksin. Mutta mitä kävikään tänään? Iltapäivällä vanhuksen nähtiin taas lähtevän kotoa kävelemään, ja metsään tietysti, no sinne saunaan, minne hän eilen oli menossa. Tällä kertaa hänet saatiin kotiin ilman tuntikausien harhailuja, mutta mitä vielä ehtii tapahtua ennen huomista aiemmin sovittua lääkäriaikaa?

Minä tiedän, että oma viikkoni alkaa huomenna puhelinsoitoilla kunnan eri viranomaisille, sillä jotain on tehtävä välittömästi. Tämä vanhus ei selviä kotonaan, koska hän ei ymmärrä, ettei hän enää ymmärrä eikä osaa edes kulkea lähiympäristössään. Hän on saavuttanut sen tilanteen, että koti ei ole hänelle paras paikka.

1 kommentti

Kategoria(t): arkisia asioita

Avainsanat: , ,

Kestävää ja pestävää

Julkaistu 27.03.2008| Jätä kommentti
Paikallislehdessämme oli tänään ilahduttavan iso juttu kestovaippojen käytöstä. Jutun pääaihe oli varsinaisesti SPR:n paikallisosaston tavaralahjoitukset neuvolaan lapsiperheiden käytettäväksi ja lainattavaksi, mutta koska osasto on lahjoittanut perinteisten turvakaukaloiden lisäksi myös kestovaippoja, ne pääsivätkin ilahduttavan suureen osaan jutussa. Kiitos siitä lehden toimitukselle ja jutun kirjoittajalle!

Itse en ole kokenut vaippapyykkiä rasitteena, kuten toinen juttuun haastatelluista vanhemmista useimpien tavoin tuntui ajattelevan. Kuuden hengen perheessä pyykkiä tulee reilusti joka tapauksessa, vaippapyykki on siinä ollut vain pieni lisä. Alussa vaipat pyörivät omana koneellisenaan parin kolmen päivän välein. Nykyään taas se vähäinen määrä vaippoja, mitä potalla välillä hyvinkin reippaasti käyvältä taaperolta tulee, peseytyy sujuvasti muun kirjopyykin seassa. Pissavaipat voi pestä muun pyykin seassa ihan sinällään, mutta kakkavaipat kannattaa joka tapauksessa aina huuhdella heti vaipanvaihdon jälkeen. Lisää mm. vaippojen pesusta löytyy tämän nettipuodin ansiokkaasta kestovaippaoppaasta ja tietenkin myös paikallislehtemme jutussa mainitulta Kestovaippainfolta.

Oman perheemme kohdalla painavimmat syyt kestovaippojen käyttöön olivat esikoisen aikaan 1990-luvun alkupuolella niiden taloudellisuus ja ekologisuus, nykyään samat seikat mutta käänteisessä tärkeysjärjestyksessä, ja lisäksi vielä se, että ne ovat sopineet lapsen iholle paremmin kuin hautovat kertakäyttövaipat. Fanaattisia kestoilijoita emme ole olleet missään vaiheessa, kertavaippoja on käytetty tarvittaessa, lähinnä öisin ja reissun päällä. Mutta tämän kuopuksen kanssa olemme tehneet kaksi noin viikon mittaista ulkomaanmatkaakin niin, että osan aikaa on hänellä käytetty kestovaippoja, koska iho ei olisi kestänyt rikkoontumatta niin pitkää yhtäjaksoista kertistelyä. Vaippojen pyykkäys on siis onnistunut reissussakin.

Kestovaipat kestävät useamman lapsen käytön, varsinkin vastasyntyneen kokoa olevat, joita käytetään vain vähän aikaa. Meillä aluksi vaippoina toimivat 1980- ja 90 –luvun äitiyspakkausharsot uudempien villahousujen kera. Lisäksi joitakin vaippoja olen ostanut uutena, mm. isompia ja imukykyisempiä valkaisemattomia harsoja ja bambuisen (70% bambua, 30% puuvillaa) yövaipan ja joitakin käytettynä (teollisvalmisteisia sekä kotikutoisia villahousuja, hamppuvaippoja). Hyvin ovat kestäneet niin uudet kuin käytetytkin vaipat, ja osa on jo lähtenyt meiltä eteenpäin. Kangasvaippojen kohdalla kannattaa muistaa, että yleensä kosteudenpito paranee käytön ja pesujen myötä. Ja pesuun oikeat aineet, jotka ovat vaippojen sekä ympäristön kannalta parempia: zeoliititonta ja mielellään valkaisuaineetonta pyykinpesuainetta, eikä huuhteluainetta lainkaan, tai raikastukseksi tilkkanen etikkaa. Jos valitsee kosteussuluksi villahousut, pääsee suorastaan helpolla – elleivät ne ole tahraantuneet, niiden tarvitsee antaa vain kuivua huoneilmassa tai tuulettua ulkona.

Jätä kommentti

Kategoria(t): arkisia asioita