Avainsana-arkisto: kuntalisä

Uusi vuosi ja Janakkala-lisä käytännössä

Vuosi on vaihtunut. Uusi vuosi tuo joitakin muutoksia elämääni, kuten varmaan monen muunkin elämään: uusi valtuustokausi alkaa (valtuuston järjestäytymiskokous on 26.1., siitä lisää aikanaan), alan taas kulkea yliopistolla puolisäännöllisesti, että saisin opinnot eteenpäin – – – – ja kuopukseni täyttää tänä vuonna kolme. Alle kolmevuotiaiden janakkalaisille perheille on myös merkittävä muutos: lasten kotihoidontuen Janakkala-lisä astui voimaan 1.1.2009.

Aloin tänään selvitellä, miten kuntalisän saaminen käytännössä tapahtuu. Kunnan uusituilta sivuilta löytyy kohta Janakkala-lisät, jossa sanotaan, että lisää haetaan ja maksetaan Kelan kautta. Niinpä kirjauduin sisään Kelan sähköiseen asiointipalveluun ja huomasin yllätyksekseni, että en ole saanut Venlan 2-vuotispäivän jälkeen kotihoidontukea ollenkaan. Uuups! Tarkistussoitto paikalliseen toimistoomme ja näin asia todellakin oli. Olen siis aikanaan joko tarkoituksella hakenut ensin vain vuodeksi kotihoidontukea tai sitten olen vahingossa kirjoittanut hakemukseen väärän vuosiluvun, kukas sen nyt enää muistaisi.

Onneksi tukea voi hakea vielä takautuvasti puolen vuoden ajalta, eli ehdin juuri ennen sitä. Asiointipalvelussa hakemuksen jättäminen onnistui varsin helposti. Samalla puhelimessa tuli varmistettua se, että lasten kotihoidontuen Janakkala-lisää ei tarvitse erikseen hakea vaan se maksetaan automaattisesti kaikille Kelan lasten kotihoidontuen saajille. Tätä kunnan kotisivuilla ei (vielä) lue selkeästi.

Lasten kotihoidontuen kuntalisän ehdot Janakkalassa

Tässä lyhyesti lasten kotihoidontuen kuntalisän ehdoista Janakkalassa, kun kunnan sivuilta ei vielä löydy kuntalisästä tietoa (kunnanhallituksen pöytäkirjoja lukuunottamatta), ja minulta on asiaa kyseltykin.

Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan 1.1.2009 alkaen Kelan kotihoidontukeen oikeutetuista alle 3-vuotiaista lapsista 160 e/kk ja yli 3-vuotiaista sisarkorotus 50 e/kk.

Tämä tarkoittaa, että jos perheessä on esim. yksi neljävuotias lapsi ja 1,5-vuotiaat kaksoset, perheelle maksetaan kuntalisää yhteensä 160+160+50 e/kk eli 370 e/kk Kelan maksaman kotihoidontuen lisäksi.

Janakkalassa ei ole mitään työssäoloehtoja tai -rajoituksia kuntalisän maksamisen suhteen.

Janakkalan näköinen kuntalisä

Eilen illalla kunnanhallitus päätti yksimielisesti (HäSa 16.9.) ottaa kotihoidontuen kuntalisän käyttöön ilman mitään keinotekoisia työssäolo- tai ikärajoituksia. Tämä oli upea päätös, jonka monet kuntalaiset ottavat ilolla vastaan.

Päätöksenteon eri vaiheissa tuntui jo välillä aika kaukaiselta mahdollisuudelta se, että lopputulos olisi toiveidemme mukainen. Virkamiesten esityksissä perusturvalautakunnalle ja kunnanhallitukselle oli naapurikuntien tapaan epätasa-arvoisesti rajattu kuntalisä, ja perusturvalautakunnassahan äänestettiin kolmen vaihtoehdon kesken. Kunnanhallitus otti kuitenkin yksimielisesti esityksestä poikkeavan kannan, ja päätti rohkeasti olla erilainen.Janakkala-lisää maksetaan siis ensi vuoden alusta kaikille kotihoidontuen saajille tasapuolisesti samaan tapaan kuin esimerkiksi Espoossa. Lisäksi Janakkala-lisä on edistyksellinen siinä suhteessa, että sitä maksetaan täysimääräisenä myös muista kuin nuorimmasta alle 3-vuotiaasta lapsesta. Toisin sanoen jos perheen kotihoidontukeen oikeuttavat lapset ovat vaikkapa kaksoset, kuntalisä on sama molemmista, kun monissa kunnissa vastaavassa tilanteessa vain toisesta maksetaan varsinaista kuntalisää ja toisesta pienempää sisaruslisää. Tuen määrät Janakkalassa ovat samaa tasoa kuin ympäristökunnissa yleensä, kuntalisä 160 e/kk ja sisaruslisä 50 e/kk.

Vanhempien keväällä allekirjoitetulla vetoomuksella, useilla mielipidekirjoituksilla ja vaunumarssilla oli varmasti vaikutusta päätöksentekoon. (Oma osansa saattoi toki olla kunnallisvaalien läheisyydelläkin…) Kiitos kaikille asenneilmastoa muokanneille kuntalaisille ja luottamushenkilöille. Tällä Janakkalan näköisellä kuntalisällä voimme ylpeänä näyttää seudulla suuntaa valinnanvapauden ja tasa-arvoisuuden puolesta!

Puoliksi hyvä päätös Janakkalan kuntalisästä

Kuntalisä puhuttaa – totta kai, kun lopullista päätöstä ei ole vielä tehty. Huomisessa Hämeen Sanomissa on työstämäni, yhteensä kolmea eri puoluetta edustavan viiden luottamushenkilön allekirjoittama, kannanotto aiheesta. Kiitos muille allekirjoittaneille osallistumisesta kirjoituksen viimeistelyyn! On miellyttävää tehdä yhteistyötä hyvän asian eteen. Sama kannanotto on tulossa myös ensi viikon Janakkalan Sanomiin. Tässä kannanotto:

Puoliksi hyvä päätös Janakkalan kuntalisästä

Janakkalan perusturvalautakunta ei rakenna kastijärjestelmää, toisin kuin Hämeen Sanomat provosoivasti otsikoi Lambergin ja Kauton mielipidekirjoituksen (HäSa 2.9.2008). Yhdessä muiden allekirjoittaneiden kanssa toivoimme perusturvalautakunnalta viisasta päätöstä, jossa kuntalisään ei tulisi rajoittavia ehtoja. Tämä toteutui osittain, kun lautakunta päätti esittää kuntalisää maksettavaksi ilman kotihoidontuen saajia luokittelevia rajoituksia heidän työ- tai opiskelutilanteensa perusteella.

Päätös oli askel oikeaan suuntaan. Tasapuolisesti kaikille maksettavan kuntalisän avulla vanhemmat voivat todella valita pienten lastensa hoitomuodon päivähoidon ja kotona hoitamisen välillä.

Lautakunta kuitenkin päätyi äänestysten jälkeen esittämään, että kuntalisää maksetaan vain alle kaksivuotiaiden kotihoidontukea saavien lasten perheille. Kelan maksama kotihoidontuki koskee alle kolmevuotiaita, joka on siis valtakunnallisesti katsottu sopivaksi iäksi päivähoidon aloittamiselle. Pienimmät lapset ovat kalleimpia hoidettavia: voimassa olevan päivähoitoasetuksen mukaan yli 3-vuotiaita saa olla hoitajaa kohti seitsemän, mutta sitä nuorempia vain neljä. Kuntalisällä on siis erittäin perusteltua parantaa vanhempien mahdollisuutta hoitaa lapsensa kotona kolmevuotiaaksi asti.

Hämeen Sanomien mukaan perusturvalautakunnan pj Terttu Tuomi-Koskelin (sd) totesi ennen kokousta, että nyt on tärkeä päästä alkuun ja että päätöksiin voidaan tehdä muutoksia vuoden kuluttua. Miksi odottaa vuotta ja lykätä päätökset uudelle valtuustolle ja uudelle lautakunnalle? Nykyistä luottamushenkilökautta on vielä muutama kuukausi jäljellä. Päätöksiä on sinäkin aikana syytä tehdä harkitusti eikä vain hetken huumassa äänestäjien hurmaamiseksi.

Tavoitteenamme oli ja on edelleen, että Janakkalassa kuntalisää maksetaan ensi vuoden alusta alkaen kaikille niille, jotka ovat Kelan maksamaan tukeen oikeutettuja: siis myös 2-3 –vuotiaiden janakkalaislasten perheille. Se on perheiden kannalta hyvä tavoite, mutta myös kunnalle eduksi.

Ja se päätös on…

… että perusturvalautakunta esittää valtuustolle, että alle kaksivuotiaiden lasten vanhemmille maksetaan kotihoidontuen kuntalisää kaikille aiemmasta ja sen hetkisestä työ- ja opiskelutilanteesta riippumatta.
Lopullinen päätös tapahtunee valtuustossa eli vielä on aikaa vaikuttaa mielipiteisiin. Toivottavasti valtuustossa oletettavasti tulevan äänestyksen tulos olisi vielä parempi eli kuntalisä kaikille samoille kuin Kelan kotihoidontukikin: siis alle 3-vuotiaiden kotona hoidettavien lasten vanhemmille.

Kotihoidontuen kuntalisän ehdoista päätös tänään

Perusturvalautakunta päättää ”Janakkala-lisän” ehdoista tänään. Mikon ja minun perjantai-iltana työstetty yhteismielipidekirjoitus ehti tänään viime tipassa Hämeen Sanomiin. En ollut huomannut kirjoitusta sinne lähettäessäni otsikoida sitä valmiiksi, joten he tyylilleen uskollisina otsikoivat sen aika negatiivissävyiseksi käyttämällä kirjoituksen raflaavinta sanaa… No, varmaankin kirjoitus ainakin huomataan! Tässä kirjoitus luettavaksenne:

Janakkalan perusturvalautakunta päättää kotihoidontuen kuntalisän ehdoista ti 2.9. Lautakunnan esityslista saapui postissa jäsenille kokousta edeltävänä perjantaina eli varsin myöhään kansalaiskeskustelun herättämiseksi aiheesta. Netissä sitä ei löytynyt kuntalaisten nähtäville vielä silloinkaan.

Perusturvajohtajan päätösesityksessä kuntalisä otettaisiin käyttöön rajatuin ehdoin: toinen vanhemmista siirtää paluutaan työhön tai on opiskelusta hoitovapaalla. Jos vakinaista työtä ei ole, on oltava vähintään n. 4 kk:n työssäolo ennen äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaan alkua. Lisäksi kuntalisän saaja ei saa olla missään ansiotyössä hoitovapaansa aikana. Ehtoja perustellaan mm. sillä, että ne olisivat samansuuntaiset seudun muiden kuntalisää maksavien kuntien kanssa.

Em. ehdot asettavat osan kotihoidontukea saavista perheistä räikeän eriarvoiseen asemaan. Toisin sanoen pätkätöissä tai työttömänä olleet vanhemmat eivät voi saada kuntalisää. Entä sitten ne, jotka ovat opiskelijoita, mutta eivät ota opiskelusta täydellistä hoitovapaata vaan esim. tenttivät yliopiston tai ammattikorkeakoulun tenttejä pysyäkseen opiskeluissaan ajan tasalla ja valmistuakseen nopeammin verotuloja tuottaviksi kuntalaisiksi? Entäpä ne palkansaaja- tai yrittäjävanhemmat, jotka haluavat hoitaa lapsensa kotona työnteosta huolimatta ja pystyvät siihen perheen sisäisin järjestelyin (esim. vanhemmilla eri vuorot vuorotyössä)?

Lisäksi perusturvalautakunnan valmistelun liitteenä olevissa laskelmissa on virheitä. Niissä ei todellisuudessa oteta huomioon kunnallisesta päivähoidosta tavalla tai toisella poisjäävien lasten osuudesta johtuvia säästöjä. Suoritetilaustaulukkojen perusteella kotihoidossa kuntalisän turvin hoidettava lapsi maksaa kunnalle puolet siitä, mitä kunnallisessa päivähoidossa oleva. Miten tätä ei nähdä lautakunnalle esitettävissä laskelmissa?

Toivomme, että perusturvalautakunta tekee järkevän kuntalaisia tasa-arvoisesti kohtelevan päätöksen kotihoidontuen kuntalisästä. Seutukunnan muiden kuntien rajoittavat ehdot eivät ole janakkalaisille pätevä perustelu samanlaisen kastijärjestelmän puolesta.