Seuraan luvattoman huonosti uutisia, mutta sen olen sentään huomannut, että eläkeiän nostamista suunnitellaan ja että siitä kohistaan. Ihmettelen kohua. Olen sanonut ehkä parikymppisestä asti puolileikilläni mutta myös vähintään puolitosissani, ettemme me pääse koskaan eläkkeelle. Että eläkeikä nousee 10-20 vuodella nykyisestä tai ehkä luovutaan koko käsitteestä eläköityminen. Enkä ole ystäväpiirissäni, tässä vähän alle ja yli nelikymppisten joukossa, ollenkaan ainoa näin ajatteleva. Suurten ikäluokkien lapsina tiedämme, että tulevaisuudessa on vähän maksajia ja paljon niitä, joille pitää maksaa.
Hyvä asia kohinassa on se, että puhutaan työssä jaksamisesta. Eläkeiän nosto ei paljon auta, jos useita viimeisiä työvuosia ei enää jakseta tehdä sitä työtä. Mutta ei näitä asioita vaihtoehtoisina voine pitää.
En ole kuvitellutkaan eläköityväni juuri ennen 2040-lukua, joten ei eläkeiän nosto tässä kovin kummalliselta tunnu. Ymmärrän toki, jos eläkeikää lähestyviä maalin siirtyminen kauemmas harmittaa.
Kummallisia kiemuroita 