Kyläkoulujen lahtausmielialaa liikkeellä

Ensi maanantaina 10.6. klo 15 alkaen valtuusto päättää tasapainottamis-paketista, jossa on sanallisena tavoitteena neljän kyläkoulun lakkauttaminen. Noin 4,5 miljoonan euron säästöpaketissa kyläkoulujen lakkauttamisesta syntyvät mahdolliset säästöt eivät ole mukana monista syistä, mm. siksi, että mitään laskelmia ei ole olemassa.

Aika säästöpaketin julkistamisesta (22.5.) sen hyväksymiseen on alle kolme viikkoa eli naurettavan lyhyt aika minkään keskustelun käymiseen. Itse olin paketin julkistuspäivänä nilkkaleikkauksessa ja aika pöllyssä vielä seuraavan vuorokauden, joten henkilökohtainen reagointiaikani jäi vielä lyhyemmäksi. Saimme omalla kylällä kuitenkin aikaan kaikkia kyläkouluja puolustavan adressin, jonka nimien keräys aloitettiin kevätjuhlassa 31.5. ja jatkuu tähän iltaan asti Suvipuodilla. Lisäksi netissä on adressi , jossa on jo yli neljäsataa nimeä. Paperiadressissa lienee nyt 300 nimeä.

Viralan koulun johtokunta kutsui muut kyläkoulujen johtokunnat yhteiseen kokoukseen, josta laadittiin kannanotto valtuutetuille. Vähikkälän koulun johtokunta ja vanhempainyhdistys toimitti myös eilisen kokouksensa jälkeen kannanoton kuntaan.

Vähikkälän koulun johtokunnan ja vanhempainyhdistyksen kannanotto:

Janakkalan tasapainottamispaketissa, joka on valtuuston päätettävänä maanantaina 10.6.2013, on mainittu esimerkkinä kyläkoulujen lopettaminen.

Paketin hyväksymisaikataulussa eli vajaan kolmen viikon aikana asiasta ei ehditä käydä kunnon arvokeskustelua. Kuitenkin päätös toteutuessaan olisi suora lupa kyläkoulujen lopettamiseksi, vaikka näennäisesti esitetäänkin, että ”jokainen koulu päätetään erikseen”.

Minkäänlaisia laskelmia mahdollisesti syntyvistä säästöistä ei ole esitetty vedoten em. erikseen päättämiseen. Säästöistä ei kerro esimerkiksi oppilaskohtaisen vuosittaisen kulun vertaaminen. Haja-asutusalueen oppilas tulee joka tapauksessa taajaman oppilasta kalliimmaksi, sillä koulukuljetus­kustannukset kasvavat väistämättä koulumatkan pidentyessä. Useilla oppilailla perusopetuslain mukainen maksimi päivittäinen koulumatka-aika odotuksineen (2,5 tuntia) ylittyisi ilman kalliita järjestelyjä.

Ei voida myöskään laskea, että mahdollisesti lopetettavan koulun opetushenkilökunnan kulut säästyisivät suoraan, koska joissain tapauksissa kriittinen ryhmäkoko ylittyisi ja jouduttaisiin kuitenkin perustamaan uusia ryhmiä. Vähikkälän koulun mahdollisen lopettamisen kohdalla vastaanottava koulu Tervakoski kärsii jo nyt tilanahtaudesta ja valitettavasti myös sisäilmaongelmista. Koulun tilakysymykset vaikeutuisivat entisestään, jos sinne täytyisi ahtaa vaihteleva määrä toisen oppilaaksiottoalueen oppilaita. Monelta muultakin kannalta pitkäaikaisten säästöjen osoittaminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Vähikkälän koulu on vetovoimainen ja hyvin toimiva kyläkoulu, johon on ollut viime vuosina tulijoita oppilaaksiottoalueen ulkopuoleltakin jopa enemmän kuin on ajoittain pystytty vastaanottamaan. Vähikkälän koulu samoin kuin muut nyt lopetusuhan alla olevat eli Heinäjoen, Tanttalan ja Viralan koulut voisivat hyvin toimia taajamakoulujen tilanahtautta ja painetta purkavasti ja olisivat helposti muutettavissa kolmeopettajaisiksi. Jos taas kyläkoulut lopetettaisiin, olisi pian edessä lisätilojen järjestäminen vastaanottaviin kouluihin, jolloin toivotun säästön sijasta kulut karkaisivat käsistä.

Vuonna 2006 sovittiin pitkän prosessin päätteeksi yhteisesti oppilasraja 20. Viimeisen vuoden aikana on Löyttymäen koulun kohdalla nähty, miten stressaava jopa oppilasrajalla perusteltu koulun lopettaminen on sekä oppilaille, henkilökunnalle että koko kyläyhteisölle.

Nyt lopetusuhan alla olevissa lopuissa kyläkouluissa oppilasennusteet näyttävät hyvältä. Oppilasraja­päätöksen, voimassa olevan kuntastrategian ja tarkastuslautakunnan tuoreimman arviointikertomuksen vastaisesti valtuusto olisi silti päättämässä kyläkoulujen lopettamisesta ilman perusteellista pitkäaikaisten vaikutusten tarkastelua ja selvittämistä ja ennen kaikkea ilman asiasta käytävää arvokeskustelua.

Toimiva kyläkoulu on kylän sydän. Se on useimmiten asukkaiden ainoa kunnallinen lähipalvelu. Kylien ja kyläkoulujen moninaisuus ovat osa Janakkalan positiivista imagoa, ja yksi myyntivaltti kunnan ikärakenteen nuorentamisessa. Yhtäkään vireän kylän hyvin toimivaa kyläkoulua ei enää pitäisi lopettaa.

Vähikkälän koulun johtokunnan ja vanhempainyhdistyksen puolesta

Jaana Lamberg, pj

Oma mielipidekirjoitukseni, joka toivottavasti löytyy tämän päivän Janakkalan Sanomista muoks, ei ollut ehtinyt/mahtunut (lähetin sen myös Hämeenlinnan Sanomiin, katsotaan löytyykö sieltäkin ennen maanantain kokousta):

Janakkalan tasapainottamispaketti, jota on valmisteltu ohjausryhmän näkökulmasta työrauhassa mutta kuntalaisten kannalta salassa, tulee ensi maanantaina valtuuston päätettäväksi. Tasapainottamistarvetta on, mutta tämän päätöksen aikataulu on kansanvallan halveksumista. Esityksen julkistamisesta alle kolmen viikon kuluttua se on jo päätettävänä.

Tällä aikataululla ei toteudu avoin keskustelu kuntalaisten ja päättäjien välillä. Tällä aikataululla valtuutetut eivät voi tehdä kestäviä faktoihin perustuvia päätöksiä.

Paketti pitää sisällään karsittavia asioita, joiden vaikutus on laskettu puutteellisesti tai virheellisesti kuten lasten kotihoidontuen kuntalisän vaikuttavuus.

Paketissa on myös esimerkkinä mainittu kyläkoulujen lopettaminen, vaikka asiasta ei ole käyty uutta arvokeskustelua. Vuonna 2006 sovittiin pitkän prosessin päätteeksi yhteisesti oppilasraja 20. Vuonna 2010 todettiin kuntastrategiassa Janakkalan kaikkien kylien arvo. Nyt vailla keskustelua oltaisiin päättämässä kaikkien kaksiopettajaisten koulujen lopettamisesta.

Millään talousasialla ei saa olla niin kova kiire, ettei oikeasti ehditä selvittää, mitkä todelliset taloudelliset ja muut vaikutukset ovat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s