Tänään oli valtuuskauden viimeinen valtuuston kokous. Aloitimme ensin valtuuston valokuvauksella arkistojen aarteiksi ja sitten vielä joulupuurolla ennen pitkää kokousrupeamaamme. Päätettävänä oli monia isoja asioita. Kokoukseen oli myös erikseen kutsuttu uudet valtuutetut seuraamaan työtä, johon he pian pääsevät kiinni itsekin. En muista, onko tämä ollut tapana aikaisemmin, mutta toivon, että se jää tavaksi, sillä tämä on mielestäni hyvä aloitus uusille valtuutetuille.
Valtuustolle tuotava talousarvioehdotus on aina pitkän käsittelyn tulos. Joka kerralla siihen tulee vielä runsaasti muutosehdotuksia viimeisen valtuustokäsittelyn aikana. Tänään muutosten (lue: kululisäyksien) kilpajuoksu alkoi jo ryhmäpuheenvuoroista. Olin itsekin alun perin kannattamassa yhtä lisäysesitystä. Tällä kertaa kuitenkin useiden äänestysten jälkeen pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassa. Kokonaisuutta katsomalla huomaa, että talousarviossa ja –suunnitelmassa on paljon hyviä asioita, vaikka tämän illan uudet esitykset eivät menneetkään läpi. Hyväksyimme jälleen mm. laajan virkapaketin: kouluohjaajia, lähihoitajia vanhustyöhön, perhetyöntekijän, toimintaterapeutin, sekä useita muita toimia.
Maratonkokouksen (itse kokous 7,5 t taukoineen ja siihen lisäksi aamusta alkaen ryhmäkokous, valokuvaus…) jälkeen oli hikinen, nälkäinen ja väsynyt olo. Silti jaksoimme vielä jäädä kokoukseen jälkeen kuuntelemaan huomionosoituksia valtuustosta pois jääville valtuutetuille, joita taisi olla 17 eli melkoinen määrä. Ensi vuoden alusta meillä on varsin tuore valtuusto, ja tuntuu hassulta olla itse jo mukamas kokenut kolmatta kauttaan aloittava… Opittavaa silti riittää.
Oih, ja sitten huomenna jälleen yhden opiskelutehtävän kimppuun, olen sitä vältellyt valtuuston papereiden lukemisen varjolla, ja nyt on vain kaksi päivää aikaa tehtävän tekemiseen…