Lääkäripalveluiden järjestämisestä Janakkalassa

Lääkäripalvelut ovat puhuttaneet paljon Janakkalassa ja erityisesti Tervakoskella. Lääkäripula on ajoittain kova muissakin kunnissa eli siinä suhteessa Janakkala ei ole erityistapaus. Meillä lääkäripula on kuitenkin jakautunut suhteessa enemmän Tervakosken terveysasemalle. Asiasta on purnattu yleisönosastoilla, kyselytunneilla, keskusteluissa turuilla, toreilla ja terveysasemilla. Tilanne on jatkunut vaikeana jo vuosia.

Miten tähän on tultu? On asioita, joihin emme olisi voineet kunnan tasolla vaikuttaa: aikaisempi lääkärien koulutuspaikkojen vähentäminen, hakeutuminen muihin kuin perinteisiin lääkärin tehtäviin, runsaampi vanhempainvapaiden käyttö alan naisistumisen myötä jne. On myös asioita, jotka vain ovat tapahtuneet puolihuomaamatta.

Tervakoskella terveysaseman lääkärivajetta paikkasi pitkään kylällä toiminut yksityisvastaanotto, jonne ihmiset hakeutuivat tutun lääkärin luokse. Terveysasemalla sanottiin puolileikillään kyseisen lääkärin olevan kolmas väestövastuulääkäri. Kun tilanne sitten muuttui eikä tuota yksityisvastaanoton antamaa puskuria enää ollut, terveysaseman lääkäreiden vastaanotot ruuhkautuivat entisestään. Samanaikaisesti alueen väestön määrä kasvoi. Työn kuormittavuuden lisäännyttyä kohtuuttomiin ei ole ihme, että lääkärien vaihtuvuus on ollut suurta viime vuosina.

Väestövastuujärjestelmässä on useita ongelmakohtia. Tarkoitus on hyvä: että kuntalaisella olisi omalääkäri, jonka vastaanotolle pääsisi sujuvasti ja jonka kanssa muodostuisi vakituinen hoitosuhde. Todellisuudessa eri väestövastuualueet saattavat olla aivan erilailla kuormittavia eikä lääkäreillä ole työaikasuojaa. Entisajan perhelääkärit ehkä tekivät työtä vuorotta mutta sitä emme voi enää keneltäkään vaatia.

Mikä neuvoksi? Väestövastuusta on lähivuosina luovuttu mm. Haminassa (21700 asukasta), Loviisanseudun terveydenhuollon kuntayhtymässä (18700 asukasta) ja Sipoossa (19500 asukasta). Sipoossa järjestelmän vaihto on Mediuutisten mukaan vaikuttanut varsin nopeasti: jonotusajat ovat lyhentyneet yli kolmanneksella ja kahden terveysaseman jonotusaikojen välinen epätasa-arvo on tasoittunut. Lisäksi lääkäritilanne vakinaisten sekä sijaisten osalta on parantunut.

Toimivampia vaihtoehtoja nykytilanteeseen verrattuna on varmasti: useamman lääkärin hoitama väestövastuutiimi tai kokonaan väestövastuusta luopuminen, tai esim. listautumismalli, jossa asiakas voi valita omalääkärinsä ja lääkäri puolestaan säätelee työmääräänsä ja -aikaansa rajoittamalla listansa kokoa. Sipoon valitsema malli sopisi meille varmasti myös, siinä usein hoitoa tarvitsevat potilaat saavat pitää omalääkärinsä, muut puolestaan voivat varata ajan kummalta tahansa terveysasemalta tai jonottaa haluamalleen lääkärille.

Olemassa olevasta toimintatavasta luopuminen ei ole ennennäkemätöntä eikä sen pitäisi olla sitä Janakkalassakaan. On selvitettävä, voidaanko väestövastuu saada oikeasti toimivaksi, ja jos ei voida, se on korvattava toisenlaisella työn organisointitavalla. Se on tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan ilmaisema tahto, mutta ennen kaikkea se on kuntalaisten etu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s